torstai 5. heinäkuuta 2012

Lukumaraton 5.-6.7.

Tänään aloitan oman lukumaratonin! Päätin vetäytyä kello 14 aikaan piknik-huovalle lukemaan, ja jatkaa lukemista huomisiltapäivään asti. Tempauksen on toteuttanut viime aikoina todella moni bloggari, minä taisin lupailla omaani jo Kirjainten virran lukumaratonin kommenteissa.

Muiden kokemuksista olen oppinut, että iltapäivä on hyvä aloitusaika ja maratoniin kannattaa varautua tekemällä eväitä. Ruokapuoli onkin hyvin hanskassa, sillä kävin eilen ystäväni kanssa katsomassa Suomenlinnan kesäteatterin loistavan Peter Panin, ja väsäilin piknikeväitä sen verran reippaalla kädellä, että niitä riittää tällekin päivälle.


Ylhäällä tofu-perunasalaatti ja marinoituja papuja, näiden ohjeet ovat Viiden tähden vegaanista, papuihin käytin sitruunalinssien ohjetta. Alhaalla Leibomo Limbun hapanjuurella nostatettua leipää ja sienisalaattia, johon laitoin suolasieniä, smetanaa ja sipulinvarsia. Limbulla ei näköjään ole kunnon kotisivuja, mutta olen heidän mahtavan hyviä leipiään ostanut ainakin Eat & Joy Maatilatorilta, Hakaniemen hallista ja Stockan herkusta.

Ulkona lukiessa en varmaan pääse nettiin, mutta otan kannettavan mukaan niin voin kirjoittaa muistiinpanot heti, kun pääsen kirjan loppuun. Päivitän ne sitten tänne blogiin sitä mukaan kun palaan sisätiloihin.

En taida laittaa esiin mitään kirjaehdokaspinoa, koska haluan jättää kirjahyppelylle tilaa. Katsotaan kestääkö lukukunto ja osuuko tankkaus kohdalleen! 

Edit 6.7. Tässä vielä kirjat jotka luin:




13.36 Aloitan Tove Janssonin Kunniallisella petkuttajalla, koska kirja on minulla kesken. Merkitsen ylös myös luetut sivumäärät, tässä aloitus on sivulta 68.

Kunniallinen petkuttaja tarttui kirjastosta matkaan joskus talvella, ja todella monta kertaa olin tämänkin lainan uusinut. Janssonin romaaneja näkee blogeissa aika paljon, ainakin K-blogissa ja Kirjavassa kammarissa muistan näihin törmänneeni. Minäkin luulen lukeneeni joitakin Janssonin ei-muumikirjoja joskus kauan sitten, mutta kovin kirkkaita mielikuvita niistä ei ole. Muistelen, että Kunniallisesta petkuttajasta on tehty myös tv-sovitus, hämäriä välähdyksiä nousee mieleen.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1982, suomennos on Kyllikki Härkäpään. Kuten Maukka kommentoikin, kirja ei ole kesäinen, vaan alkaa talven tuiskuista ja päättyy jäidenlähtöaikaan. Miljöönä on pieni rannikon kylä. Ajankuvassa on nostalgiaa: välillä on asiaa kauppalaan asti, ovia ei kylässä lukita ja kaikki tuntuvat tietävän toistensa asiat.

Kunniallinen petkuttaja kuvaa merkillistä valtataistelua ja vuorovaikutusta kahden naisen välillä. Anna Aemelin on eristyksissä elävä iäkäs taiteilija, jonka kukikkaista kaniineista kertovat kuvakirjat ovat niin suuri menestys, ettei Annan tarvitse rahasta huolehtia. Katri Kling on nuori nainen, joka huolehtii yksinkertaisesta Mats-veljestään. Katri ryhtyy hivuttautumaan Annan elämään, sillä hän laskelmoi voivansa hyötyä Annan omaisuudesta.

Juoni ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen kuin edellämainitusta voisi odottaa. Sekä Katri että Anna muuttuvat – itsensä kannalta yllättäviin ja epämiellyttäviin suuntiin, mutta joissakin asioissa tapahtuu myös käänteitä parempaan. Tove Janssonilla on ihailemani kyky nähdä ihmisten hyvä ja paha puoli samanaikaisesti. Henkilöhahmot eivät ole mustavalkoisia. Jansson ei kuvaa heitä kyynisesti vaan rehellisesti.

Kirja on sellainen, että siitä voisi teettää analyysitehtäviä koulussa tai yliopistolla. Keltasilmäinen ja vahvahampainen Katri rinnastuu nimettömään susikoiraansa. Katri ja Mats kantavat Aemelinin talon vanhoja rojuja jäälle, jotta ne uppoaisivat mereen jäidenlähdön aikaan. Samalla Anna odottaa maan sulamista, jotta pääsisi maalaamaan akvarellejaan.

Tavallisesti lukisin tällaista kirjaa paloina, jättäisin lukukertojen väliin sulatteluaikaa, koska kirjassa oli intensiivinen tunnelma. Mutta omanlaisensa tunnelma syntyi tästäkin, kun luki suurimman osan kirjasta yhteen putkeen.

Sivuja oli 208, eli luin 140 sivua.



17.58. Toinen kirja on Maarit Verrosen Karsintavaihe. Kirja määrättiin luettavakseni Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteessa. Olen päässyt sivulle sata. Nyt pieni välipalatauko!

Huh mikä dystopia! Karsintavaihe on melkein totta, melkein tätä päivää – mutta ei ihan. Niin lähelle se kuitenkin tulee, että lukiessa aloin miettiä, kuinka monta vuotta tai vuosikymmentä enää menee, ennen kuin Karsintavaiheen maailma on kirjaimellisesti totta.

Kirjan nimi viittaa globaaliin ylikansoitukseen. Ihmisiä pitää karsia. Sitä vain ei systeemin sisältä päin heti hoksaa. Ainakin päähenkilö Lumi ensin vain ihmettelee ympärillään tapahtuvia muutoksia.

Lumi asuu D-luokan työntekijöiden asuntolassa. Töihin kutsutaan puhelimella jopa samaksi päiväksi. Siistijänä joutuu muun muassa pesemään turvapalvelujen autoja. Niistä saattaa löytyä verta, eritteitä tai vaatteita, mutta Lumi ei kysele liikoja, hän haluaa pitää työnsä.

Verronen on valinnut päähenkilöksi mielenkiintoisen hahmon – eräänlaisen keskitysleirin portinvartijan, ns. ”hyödyllisen idiootin”. Lumi on silti sympaattinen ja samastuttava päähenkilö, älykäskin. Mutta kun idealistit yrittävät kapinoida yliviritettyä isovelivalvoo-yhteiskuntaa vastaan, riittää Lumille että pystyy pitämään omat ja läheistensä asiat jonkinlaisella tolalla. Pientenkin asioiden kohdalla on valittava, hyväksyykö systeemin, meneekö jopa mukaan systeemin tukemiseen – koska jos ei mene, voi vain pudota.

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste oli siis osuva, vaikka en ihan täysin rakastunutkaan, vaikutuin kyllä. Kohdallani pieni miinus olivat kirjan vähäiset kielelliset puutteet. Verronen kirjoittaa sujuvaa ja melko neutraalia yleiskieltä, mutta pieniä puutteita oli. Kirjassa käytetään se-pronominia määräisen artikkelin tapaan ja omata-verbiä viljellään minun makuuni liikaa. Lisäksi yhdessä kohtauksessa riisipuuroa keitettiin riiseistä eikä riisistä.

Aiheen valinnalle ja käsittelylle annan sen sijaan täydet pisteet. Verrosen luoma maailma on omalakinen, looginen ja uskottava. Noin kirjan puolivälissä minua alkoi pelottaa ja luin eteenpäin koko ajan enemmän pahaa uumoillen. Olin varma, että Lumille, hänen kumppanilleen Kaleville ja pikku Verneri-pojalle tapahtuu jotain pahaa.

Kirjassa oli 325 sivua ja se on ilmestynyt vuonna 2008. Valitsen seuraavaksi kirjaksi leppoisaa hyvänmielen luettavaa, että saisin ensi yönä unta. 



21.55. Etukäteen mielessä oli ihan muut kirjat, mutta Karsintavaiheen vastapainoksi päädyin Frances Hodgson Burnettin Pikku prinsessaan. Olen viime kesänä ostanut kierrätyskeskuksesta nostalgisessa Nuorten Toivekirjasto -sarjassa julkaistun painoksen vuodelta 1953. Yleensä olen tähän aikaan jo menossa nukkumaan, mutta näköjään iltapäivästä saakka jatkunut lukeminen tuntuu virittäneen aivotoimintani hieman ylikierroksille, sama siis jatkaa lukemista.

23.41 Olen Pikku prinsessassa sivulla 77 ja jatkan kirjan loppuun huomenna. Tarina on minulle erityisen nostalginen, sillä muistan katsoneeni Pikku prinsessan tv-sovitusta lapsena joulunaikaan yhdessä mummin kanssa. Kirja on himpun verran liian melodramaattinen ja kärjistetty aikuiseen makuun, mutta aika viehättävää luettavaa silti. Rikas Saara Crew (alkuteoksessa Sara) saapuu sisäoppilaitokseen Englantiin ja saa aseman koulun huomiotaherättävimpänä oppilaana. Kun Saaran isä kuolee ja paljastuu pennittömäksi, joutuukin Saara koulun palvelustytöksi, mutta luonteenlujuutensa ja mielikuvituksensa voimin hän päättää pitää pintansa.

Aamulla ajattelin mennä harrastamaan liikuntaa joten palaan linjoille varmaan kymmenen maissa. Lukumaratonin ensimmäinen päivä on ollut mielenkiintoinen, tuntuu että kirjojen maailmaan uppoutuu syvälle, kun saa hyvällä syyllä keskittyä yhtäjaksoiseen lukemiseen.

9.59. Nyt on liikuttu ja olo on kuin papiljottikojootilla. Lukumaratonilla pääsee näköjään jonkinlaisiin "tiloihin". Menen syömään kakkosaamupalaa ja jatkamaan Pikku prinsessaa.

Pikku prinsessa luettu onnelliseen loppuun asti. Kirja viehätti, vaikka joissakin asioissa aikuislukija ajattelee toisin kuin lapsilukija. Henkilöhahmot ovat aika mustavalkoisia, Saara on ylevyydessään ja ihailtavuudessaan varsinainen Mary Sue. Tätä korostaa se, että hänen lähimmät ystävänsä ovat nöyriä ja typeriä ja palvovat Saaraa kritiikittömästi. Lisäksi kirjassa korostetaan yhteiskuntaluokkien välisiä eroja perinteisen brittiläisellä tavalla.

NTK:n painokseen ei ole merkitty edes suomentajaa, saati alkuperäistä ilmestymisvuotta. Francis Hodgson Burnettin Wikipedia-sivulta löytyy mielenkiintoisia tietoa. Sara Crewe or What Happened at Miss Minchin's on vuodelta 1888, mutta vuonna 1905 on ilmestynyt kirja nimeltä A Little Princess:Being the Whole Story of Sara Crewe Now Told for the First Time. Voisin veikata, että suomennos perustuu uudempaan versioon, mutta pitäisi tutustua aiheeseen lisää. Tietääkö joku tästä?

En myöskään tiedä, onko suomennosta lyhennetty, usein vanhoissa tyttökirjoissa on niin tehty. Lukulaitteen omistajille voin suositella kirjaa ilmaisena, alkukielisenä sähkökirjana. Project Gutenbergin sivulta voi ladata sekä uudemman että vanhemman version.

Sivuja oli 191.



11.40. Maratonin viimeiseksi kirjaksi otan Ville Virtasen romaanin Menkää mielenhäiriöön. Katsotaan ehdinkö lukea sen loppuun, aikaa on enää reilut kaksi tuntia.

Haa, sain kirjan loppuun klo 13.55. Tässä oli 189 sivua, mutta episodimainen tarina on taitettu melko väljästi ja lisäksi olen lukenut kirjan aiemminkin.

Menkää mielenhäiriöön on näyttelijä Ville Virtasen esikoisromaani vuodelta 2001. Olen lukenut kirjan sen ilmestymisen aikoihin ja joskus ostanut hyväkuntoisen kappaleen divarista omaan hyllyyn. Uusintalukeminen on ollut mielessä jo jonkun aikaa, mutta kuulin hiljattain, että Virtaselta olisi ilmestymässä syksyllä uusi kirja, joten sitä suuremmalla syyllä kannatti lukea tämä nyt.

Menkää mielenhäiriöön on omaelämäkerrallinen, nykyään pitäisi kai sanoa autofiktiivinen, kirja. Siinä on tunnistettavia hahmoja – teatterikorkeakoulun karjuva johtaja Jorma Kassinen on kuin Jouko Turkka ja päähenkilö Vilin isä, kansantaiteilija Multilahja, on kuin Jukka Virtanen.

Takakannessa kirja tiivistetään näin: ”Menkää mielenhäiriöön on raju ja vino kertomus 60-luvulla syntyneen kaupunkilaissällin elämästä, ratsastamisesta, Teatterikorkeakoulusta, naisista, kuuluisuudesta, taiteen vaatimuksista ja siitä miten tullaan mielenhäiriön priimusoppilaaksi – kuinkas muuten.”

Kirja etenee kasvutarinana. Virtanen osaa hienosti kuvata nuoruuden tuntoja ja tilanteita, jotka ovat samaan aikaan naurattavia, julmia ja surullisia. Kerrontaa leimaa hetkellisyys, kielellisesti tyyli on hyvä, vaikka muutamassa kohdassa oikolukijan olisi pitänyt olla hereillä.

Tämän viikon kesäteatteriretken jälkeen kirjasta oli erityisen mielenkiintoista lukea jaksoa, joka sijoittuu Suomenlinnan kesäteatteriin. Vili näyttelee Boromiria kuusituntisessa Taru sormusten herrasta -näytelmässä, ja tavoittelee tunnetiloja ja mielenhäiriötä kiivaammin kuin koskaan.

Suosittelen erityisesti ratsastuksesta ja teatterista kiinnostuneille.



14.06 Palaan vielä illalla tekemään jonkinlaisen yhteenvedon lukumaratonin kokemuksista. Neljä kirjaa ehdin lukea, yhteensä 845 sivua! Tämä oli hyvä kokemus!

20.55  Nytpä yritän yhteenvetoa. Olin etukäteen vähän epäillyt, että lukeminen alkaisi tuntua pakkopullalta, mutta hämmästyttävän soljuvasti homma eteni, kun alkuun pääsi. Parin ekan tunnin aikana oli sellaisia hetkiä, jolloin meinasin automaattisesti laittaa kirjan kiinni ja ryhtyä tekemään jotain muuta, kunnes muistin että ei käy, nyt pitää jatkaa. Tämän ”alkulämmittelyn” jälkeen urakka luisti aika mukavasti.

Pidän itseäni nopeana lukijana, mutta olen huomannut olevani moneen muuhun kirjabloggaajaan verrattuna hidas lukija. Silti oli pienoinen yllätys, että olen näinkin paljon hitaampi, monethan ovat samassa ajassa lukeneet jopa 1800 sivua. No, eihän lukeminen mikään nopeuskilpailu ole, tai jos niin haluaa ajatella, niin johan sitä neljänkin kirjan suorituksella tuli luettua vuorokaudessa enemmän kuin monet lukevat koko vuonna. :)

Luulen, että lukumaraton sopisi rentoutuskeinoksi sellaisille, jotka kärsivät infoähkystä. Kirjan maailmaan uppoutuminen sulkee tehokkaasti arkiset asiat pois aivoista. Kun lähdin tänään urakan jälkeen liikenteeseen, oli samanlainen olo kuin jos olisi palannut pitkältä matkalta. No tavallaan lukeminen onkin matkailua oman pään sisällä.

Monen muun lailla totean, että lukumaratonin voisi ottaa uusiksikin. Englanninkielisissä blogeissa on ollut tapana toteuttaa Read-A-Thon tiettynä päivänä. Jonakin huhtikuuna ainakin moni bloggari suoritti haasteen samanaikaisesti. Saataisiinkohan suomenkieliset kirjablogit mukaan tällaiseen yhtäaikaistempaukseen?

34 kommenttia:

  1. Lukuintoa ja ennen kaikkea -iloa maratonille! Nyt onkin upea aika osallistua, kun voi lukea sekä ulkona että sisällä.

    Ja nuo eväät, vesi herahtaa pakostakin kielelle.

    VastaaPoista
  2. Antoisaa maratonia! Ja oih, Kunniallinen petkuttaja on todella hyvä kirja, joskaan ei ehkä omiaan kesäajalle... Kerro mitä siitä pidit, kun on tuntojen purkamisen aika!

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, nauti maratonista! Eväät näyttävät herkullisilta :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5.7.12

    Tsemppiä, olen kade. Kesäloma, ja silti ei tunnu olevan aikaa tällaisille (Lue: tuli jossain vaiheessa hankittua itselleen liian vaatelias perhe ...). Mutta onneksi kesällä unen tarve on pieni eikä aamulla tarvitse olla järjissään - vaikka aamupuuro pitääkin nousta nuorimmalle keittämään.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kannustuksista! ;)

    VastaaPoista
  6. Lukuintoa ja iloa! Piknikeväät näyttävät hyviltä ja ihanaa kuulla että Peter Pan on hyvä, me menemme vasta kuun lopussa. :)

    VastaaPoista
  7. Onnea matkaan! Toisin kuin moni et listaillut etukäteen kirjoja joita varailit luettavaksi...mutta Janssonilla ja Verrosella aloittaminen on vahva veto :)

    Käväisi mielessä että pitäisikö minunkin pitää maraton mutta se pitäisi kai tehdä runokirjoilla, jotka taas eivät niin hyvin toimi maratonille...jos ei sitten nappaa jotain massiivista eeposta tyyliin Kadotettu paratiisi, Vapautettu Jerusalem yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten olis Jumalainen näytelmä? :)

      Poista
    2. Luettu vuosi pari sitten eli menee hetki ennen kuin sen ottaa uusintakierrokselle...pitääpi katsoa mitä sitä keksii.

      Poista
  8. Pitäisiköhän antaa Verroselle uusi mahdollisuus ja kokeilla Karsintavaihetta....

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan tätä(kin) maratonia!

    VastaaPoista
  9. Jee! Hyvä ettei Karsintavaihe täysin flopannut. :-)

    VastaaPoista
  10. Hienoa Salla, että tartuit tyttökirjaan näin illan päätteeksi eikä siitä tule painajaisia! :) Hyvin sinulla on sujunut ja seurailen lukujasi!

    VastaaPoista
  11. Tsemppiä maratoniin.
    ***
    Olen lukenut joskus Kunniallinen petkuttaja -teoksen, en pitänyt niin paljon kuin esim. Muumilaakson marraskuusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja olen lukenut Pikku prinsessankin ja hyvä kirjan onkin :)

      Poista
  12. Kiitti! Tältä varmaan maratonjuoksijoista tuntuu, kun yleisö kannustaa matkan varrella. :)

    VastaaPoista
  13. Ihana oli herätä ja heti aamusta löytää tämä postauksesi. Yes, ehdin vielä hyvin mukaan seuraamaan. Hyvä Saltsa!!

    VastaaPoista
  14. Pikku prinsessa! Se oli yksi suosikkini lapsena. En ole sitä aikuisena lukenut, joten hauskaa että se on mukana maratonissasi.

    Innolla odotan urakkasi jatkoa.

    VastaaPoista
  15. Jotain tämä urakka tuntuu aivotoiminnalle tekevän. Katsotaan jos saa aiheesta puristettua jotain loppuyhteenvetoon.

    VastaaPoista
  16. Tiina T6.7.12

    Oh, taidanpa lukaista Pikku lordin innoittamanasi. Lapsuuden jälkeen en ole kirjaan koskenut, vaikka se on uskollisesti seurannut mukana kirjahyllystä toiseen (siitä lähtien, kun sen sain palkinnoksi eka luokalla ahkerasta puolukan poiminnasta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava palkinto! Mä en tuota Pikku lordia ole lukenutkaan, enkä muitakaan Burnettin kirjoja kuin tämän. Wikipedian kirjalista oli yllättävän pitkä, olisiko niin, että kaikkia ei edes ole suomennettu.

      Poista
  17. Onnittelut onnistuneesta maratoonista! Jos joskus innostus tarttuu, pitääkin sisällyttää tuo Menkää mielenhäiriöön lukemistoon. Tai ehkä muutenkin

    (Kuvauksestasi tuli äkillinen flashback teatteriharrastuksen vuosiin: muistan yhden teatterileirin, jolla punnerrettiin sormien varassa á la Jouko Turkka, juostiin ympäri tenniskenttää silmät kiinni ja roikuttiin verkkoaidassa valmentajan karjuessa "Eläytykää, p*******!! Kuvitelkaa että Kari Heiskanen tulee k**** pystyssä!". En enää muista mitä harjoituksella oli tarkoitus saavuttaa - mutta onpa yksi 80-luvun eläväisimpiä muistikuvia pienelle perhetytölle! Kyllä oli lentopalloleirit kesyjä. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Just tuollaisia harjoituksia tässä kirjassa kuvattiin. :)

      Turkkaa ja teatterikoulua on kuvannut myös ainakin Anna-Leena Härkönen Sotilaan tarinaassa. Varmaan löytyisi muitakin kirjoja.

      Poista
  18. Hauskan kuuloinen tuo maratonhaaste. Paljon sait luettua ja hyvin kerrottua tunnelmiasi.

    Voit halutessasi linkittää lukupäiväkirjani sivullesi. Päivittelen noin kerran kuussa kuukauden luetut. Entinen löytyy vuodatuksesta, se näytti kaatuneen, joten uusi on bloggerin puolella.

    www.lukuhimo.blogspot.com
    www.lukuhimo.vuodatus.net
    -ritu

    VastaaPoista
  19. Onnittelut maratonista. Se tosiaan vaikuttaa mieleen jotenkin oudosti, mutta kivalla tavalla oudosti.

    Sekä Verrosen että Virtasen kirjat kiinnostavat. Pikku prinsessa oli minusta ihana lapsena, mutta en ole sitä aikuisena lukenut. (Ja jopa lapsena minua vähän ärsytti se, että Saran ystävät suhtautuivat häneen niin palvoen ja olivat selvästi häntä alemmalla tasolla.)

    Ja hihittelen täällä Booksyn teatterileirikokemukselle. Oma teatteriharrastukseni alkoi juuri tuntua kauhean kesyltä.

    VastaaPoista
  20. Hei Salla, kyselit Pikku prinsessasta. Minulla on vanha painos vuodelta 1922, mutta se ei ole ensimmäinen painos. Toini Swan on suomentanut ensimmäisen painoksen vuonna 1912 nimellä Pikku prinsessa 1.osa ja Pikku prinsessa 2.osa. Fennicasta voi katsoa noita tietoja tarkemmin. Painokseni on nimeltä Pikku prinsessa eli Saara Crewe´n tarina. Veikkaisin, että se voisi olla myös Swanin käsialaa. Pitäisi nähdä ensimmäinen painos, jotta voisi verrata. Nuorten toivekirjaston suomennos eroaa jonkin verran tuosta vanhasta. Fennicasta näkyy, että vuonna 1946 R. Jussila on suomentanut Pikku Prinsessan.

    Veikkaan, että kaikki suomennokset ovat tuosta 1905 ilmestyneestä laajennetusta Pikku Prinsessasta, koska ensimmäinen versio on paljon lyhyempi, novellimainen. Burnett teki myös novellin ja romaanin välissä näytelmänkin Pikku Prinsessasta nimeltä A Little Un-fairy Princess (lähde wikipedia). Mutta nuorten toivekirjaston suomentajasta en päässyt selville, koska sitä ei tosiaan kerrota kirjan tiedoissa. Tietäisiköhän joku muu?

    VastaaPoista
  21. Anonyymi7.7.12

    Luulin että tässä maratonissa luettaisiin 42 ja risat kirjaa. Tää olis enempi niin kuin kirja-cooper (tyhmä minä). Mutta mukava oli kuitenkin lukea kokemuksesta.

    VastaaPoista
  22. Anonyymi, oletpa muuten oikeassa - Cooper olisi tälle osuvampi urheiluvastine! :)

    Fennica-tietokantaa muistan hyödyntää tosi huonosti - kiitos Sara muistutuksesta, pitää ruveta kaivelemaan sitä ahkerammin kun näitä mysteerejä tulee vastaan.

    VastaaPoista
  23. Nyt päässäni pyörii vain papiljottikojootti :D Mikä ihme se on?

    Hieno suoritus ja hienot ovat olleet eväätkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ilmaisu taitaa olla Kari Hotakaisen Klassikosta. Tulee usein mieleen kun kattelee itseään papiljotit päässä. :)

      Poista
  24. Kiva, kun nostit esille Ville Virtasen Menkää mielenhäiriöön. Innostuin lainaamaan sen ja se oli kertakaikkisen mainio kuvaus nöyristelemättömistä nuoruusvuosista.

    Oman lisänsä toi Turkan ajan raportointi. Kyllä on maailma muuttunut! Tänä päivänä moisista opetusmenetelmistä häkki heilahtaisi. Aion jäljittää muitakin kirjassa salanimellä mainittuja näyttelijöitä. Broileirilla ja testosteronilla elänyt Ossi Turpeinen lienee Jussi Parviainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiva kun innostuit lukemaan! Minäkin arvuuttelin jo eka lukukerralla noiden henkilöhahmojen todellisia vastineita. Muistan silloin yrittäneeni etsiä tietoa esimerkiksi Aragornin näyttelijästä, jota kirjassa kutsuttiin Väinämöiseksi. Innostit minut jatkogoogletuksiin. Ryhmäteatterin historiikkisivulta löytyi näytelmä vuoden 1988 kohdalta, mukana on myös hienoja kuvia. Aragornia esitti Kari Väänänen.

      Poista
  25. Hauskaa lukea sinunkin maratonistasi! Ja olen aika kade noista eväistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä todellakin täytyy ottaa joskus uusiksi :)

      Poista