sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan

Olen melko huono vastailemaan haasteisiin - syynä osittain sekin, että haasteita kiertää niin paljon, etten halua blogini täyttyvän vain haasteketjuista. Mutta tämä Marjiksen lanseeraama Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste kuulostaa mahtavalta, sillä siinä haastetaan sekä itseä että muita ulos kirjalliselta mukavuusalueelta. Sain haasteen Booksylta, kiitos!

Säännöt:

Jos sinut haastetaan:

1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan.
 

2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi.
 

3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.


Booksyn määräämä haastekirja on Maarit Verrosen Karsintavaihe. Kiitos! Spefin suuntaan siis. Verronen on niitä kirjailijoita, joita ehkä olen joskus lukenut, mutta en ole varma. Joten Karsintavaiheen kimppuun vaan. Deadlinea haasteella ei ole, mutta otan tavoitteeksi lukea kirjan kesäkuun aikana. Kirja näkyy olevan lähikirjaston hyllyssä, merkkasin jo kalenteriin muistutuksen kirjan hakemisesta.

Kuva: Tammi / Kirjasampo.
Olikin hauska miettiä, mitä määrään Booksylle takaisin. Booksy on todella laaja-alainen lukija, joka on bloggausaikanaan myös reippaasti etsinyt sellaista luettavaa, joka ei ole ollut ennestään tuttua. Runojen kanssa Booksy on kuitenkin kertonut välillä takkuavansa. Haluankin määrätä hänelle runokirjan, joka on jäänyt mieleeni kiehtovana ja helposti lähestyttävänä, silti laadukkaana. Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia olkoon haastekirjani! Suomennosta tuskin on enää kaupoissa, mutta kirjastoissa varmasti. Ja koska Booksy lukee mielellään englanniksi ja omistaa lukulaitteen, ehdotankin Project Gutenbergin lataussivulle menemistä, josta kirja löytyy ilmaisena alkukielisenä sähkökirjana.

Lisäksi haastan Koko lailla kirjallisesti -blogin Jennin! Myös Jenni on laaja-alainen ja laatua arvostava lukija. Hän lukee usein kotimaista kirjallisuutta tai tasokasta käännöskirjallisuutta. Myös runot ja klassiset lasten- ja nuortenkirjat saavat blogissa näkyvyyttä, kuten myös eri alojen tietokirjat. Sarjakuvien suuntaan Jenni on ottanut ensiaskeleita ja on pitänyt kokemastaan. 

Kuva: Jalava / Kirjasampo.
Niinpä haluan haastaa Jennin tutustumaan eurooppalaisen sarjakuvan helmeen, Hugo Prattin luomaan Corto Malteseen. Kirjallisia ja kulttuurisia kerrostumia arvostavalle Jennille valitsen Corto-lyhyttarinoita sisältävän albumin Kelttiläistarinoita, joka sijoittuu pääasiassa Brittein saarille. Tätäkään ei varmasti löydy enää kirjakaupoista, mutta Helmet-kirjastojen valikoimista tämä kyllä löytyy. Saatesanoiksi linkitän Helsingin Sanomien arvion vuodelta 1999.

 Hihii, haaste tuntuu hauskalta jo nyt! Odotan mielenkiinnolla, millaisia arvioita blogeihin haasteen myötä ilmaantuu. Kenties jotain tavallisuudesta poikkeavaa?

4 kommenttia:

  1. Ohoh! Tästä voisikin tulla sellainen runokirja, jonka kanssa haluan lukea sekä suomeksi että englanniksi. Runojen käääntäminen on minusta maagista hommaa... Kiitos, ryhdyn toimeen! Katsotaan onnistuuko kesäkuun aikana, mutta heinäkuussa viimeistään. :-)

    VastaaPoista
  2. Hui ja jee ja mitä mä keksin sulle?! Ja olipa hienosti kuvailtu lukemisiani. ;) Olen imarreltu ja yritän vastata haasteeseen mahdollisimman pian (sekä erääseen toiseen haasteeseen, joka on ollut jo pari viikkoa rästissä).
    Ja kiitos kirjavalinnasta - vaikuttaa kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  3. Vastattu! Tai siis siirretty haaste eteenpäin ja määrätty Sallalle kirja luettavaksi. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Otan tavoitteeksi lukea Naimapuuhia heinäkuun loppuun mennessä!

    VastaaPoista