sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pamela Des Barres: I'm With The Band

Kansi: Helter Skelter
Minulla on ollut mieliteko lukea pitkästä aikaa elämäkertoja ja olenkin lainannut kirjastosta kaksi elämäkertaa kesää varten. Ensimmäisen luin matkalukemisena. Pamela Des Barresin I'm With The Band - Confessions of a Groupie on kirja, jonka olemassaolon olen hämärästi tiedostanut jo pitemmän aikaa, mutta sysäys lainaamiseen taisi tulla jostain kirjablogista, jossa kirja mainittiin. En löytänyt enää googlettamalla varmaa lähdettä, mutta sen sijaan bongasin pari muuta blogia, joissa Des Barresia on luettu: Penjami on blogannut tästä samasta kirjasta - joka on suomennettu nimellä Kuumana bändiin - ja Linnea taas myöhemmästä teoksesta Let's spend the night together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia.

Kirja on alun perin ilmestynyt vuonna 1987, lukemani painos oli vuodelta 2005. Siihen oli lisätty esipuhe ja jälkisanoja, joista Pamela Des Barresin myöhemmät kuulumiset kävivät ilmi. Rouva elää aktiivista elämää vieläkin - hänen kotisivuiltaan löytyi upea matkavinkki Los Angelesissa kävijöille - Rock Tour kaupungissa Des Barresin vetämänä.

Tämä omaelämäkerrallinen muistelmateos herätti kaksijakoisia tuntemuksia. Kirja on vetävä ja antoisa ja liityn suosittelijoiden joukkoon: jos 1960- ja 1970-lukujen rokkivuodet kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti lukea tämä kirja. Toisaalta groupien tunnustukset pitävät sisällään paljon aika surullisia, outoja ja kamaliakin asioita. Synkät sävyt jäävät kuitenkin vähäisempään rooliin kuin kirjasta pursuava railakasta bailaamista ylistävä elämänilo. Periaatteessa maailman kuuluisin groupie on elänyt suht samanlaista elämää kuin kuka tahansa bilettämistä rakastava parikymppinen tyttö. Hän vain on päässyt mukaan bileisiin, jotka ovat himppasen toista luokkaa kuin taviksilla.

Los Angelesissa kasvanut Pamela (omaa sukuaan Miller) hurahtaa rokin kuuntelijaksi jo nuorena ja fanittaa kiihkeästi muun muassa Beatlesia ja erityisesti Paul McCartneytä. Teininä hän pääsee näkemään ja kuulemaan isoja nimiä vaivattomasti, saapuvathan kaikki merkittävät bändit keikkailemaan Los Angelesiin. Pamelan ei näköjään tarvitse myöskään mitenkään erityisesti ängetä julkkisten kaveriksi, sillä kun hän on tutustunut kavereittensa kautta muusikoihin, hän onkin yhtäkkiä "kaikkien" kanssa samoissa bileissä: hän hengailee Jim Morrisonin kanssa jo ennen kuin The Doors julkaisi ensimmäistäkään levyä ja törmää Rolling Stoneseihin klubilla, jonne Rollarit saapuvat katsomaan keikkaa ihan kuin tavalliset pulliaiset.

Hippiaate näkyy Pamelan elämässä vahvasti, samoin vapaa rakkaus sekä melkoisen vapaamielinen huumeiden käyttö. Sex & drugs & rock'n roll, tosiaan. Kirja on kirjoitettu melko puhekielimäiseen ja jutustelevaan tyyliin, ja välillä ällistelin kuinka toteavaan sävyyn Pamela kokemuksiaan muisteleekaan. Toisaalta Pamela on myös ihanan avoin omien mokiensa muistelussa: välillä hurjat biletys- ja seksikuvaukset katkeavat kuvaamaan, miten nuori Pamela pähkäilee pitäisikö hänen tehdä elämässään jotain muutakin kuin bailata, kuten vaikkapa hankkia työpaikka tai oma asunto. Mutta kuten kirjan lopussa selviää, näidenkin aika vähitellen tuli.

Hieman kaksinaismoralistiselta tuntuu taas tapa, jolla Pamela korostaa pitäneensä neitsyydestään kiinni pitkään - samaan aikaan kun kirjassa kerrotaan avoimesti lukuisista suuseksisessioista eri muusikoiden kanssa. Samoin melko suuren painoarvon saa The GTOs, "bändi", johon Pamela kuului. Panen bändin lainausmerkkeihin siksi, että kovin suurta musiikillista arvoa ryhmällä ei tainnut olla, tosin tämän mielipiteen jokainen voi tietenkin itse muodostaa vaikkapa tutustumalla Youtubessa bändin tuotantoon. Kulttimaineeseen The GTOs on silti noussut, joten ryhmän kulttuurisen merkityksen varhaisena tyttöbändien edelläkävijänä voi tunnustaa.

Elämäkerroissa on parasta, että niissä kerrotut asiat tuntuisivat usein liian mielikuvituksellisilta, jos ne olisivat fiktiota. Sama pätee tähänkin kirjaan: miten ihmeessä Pamela on voinut treffailla kaikkia mahdollisia rockin suurmiehiä ja osallistua niin moniin ultimaalisiin bileisiin? Lennokas huumeiden käyttö ja muusikkopiirien rinnakkaiset ja päällekkäiset rakkaus- ja seksisuhteet ovat myös todella värikästä luettavaa. Toki kirjan edetessä myös pimeitä puolia nousee näkyviin: moni menevä mies tai nainen myös sortui huumeisiin ja elämäntavan aiheuttamiin ongelmiin.

Osa bändäritouhusta vaikuttaa olleen lähinnä hyväksikäyttöä, mutta suurimmaksi osaksi Pamelan elämäniloinen asenne tekee vaikutuksen: uskon hänen sanansa siitä, että hän teki enimmäkseen juuri sitä, mitä itse halusi. Siinä mielessä Pamela Des Barresia voi pitää tasa-arvon esitaistelijana: hän näytti, että nainenkin saa pitää hauskaa eikä edes 60-luvulla kaikkien tarvinnut siirtyä koulunpenkiltä kotirouvaksi, jos itse halusi jotain muuta.

One morning, Allen called and told me to put on my freakiest ensemble and rush downtown to dance in a film with the Jimi Hendrix Experience. When I arrived, wearing a teensy blue-velvet item, I could hear "Foxy Lady" pouring out the windows of this huge circular hippie pad, painted neon green and hot pink. Three frizz heads were the center of attention, and as I entered, the frizz in the middle said, "What're you doing later?" I smiled and started shaking, because Jimi Hendrix was a formidable-looking gentleman. He had a big psychedelic glaring eyeball in his wacky jacket and his hair kinked out blatantly in every direction. I could smell sex all over him; even his pockmarks sizzled."

Edit 15.7. Kirjabingo meinasi unohtua. Ruksitan "Tositarinaan perustuvan" tällä kirjalla.



7 kommenttia:

  1. Tämä olisi selvästi kiinnostavaa luettavaa, kiitos Salla. Ensin lukuun päätynee varmaan Jenna Jamesonin elämäkerta, mutta Barresin tyylistä tykkäsin jo tuossa toisessa kirjassa joten tämäkin menisi varmasti. Bändärikuvauksissa tuntui usein toistuvan tuo hämmentävä kaksijakoisuus toisaalta hyväksikäytön ja toisaalta hyvän fiiliksen välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Luulin linkittäneeni juttusi, mutten ollutkaan... asia on nyt korjattu! :)

      Poista
  2. Olen lukenut tämän joskus ennen blogiaikoja. Bändäritouhu tuntui ihan käsittämättömältä! Homma tuntui menevän melkein niin, että kaupunkiin tuli bändi ja sen jäseniä mentiin noin vain tervehtimään ja sitten hengailtiin yhdessä, usein vähissä vaatteissa. :) Nykybändärit joutunevat näkemään paljon enemmän vaivaa päästäkseen edes näkemään vilaukselta kuuluisia muusikoita.

    Mielenkiintoinen aikajakso ja ihailtavan peittelemättömästi kerrotut muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tosi hyvin tiivistit! Todellakin tuntuu olleen erilaista menoa silloin.

      Poista
  3. Kyllä kiinnostaa, siis tuo ajanjakso 60-70-luvuilla - olen monesti harmitellut, etten ollut nuori silloin, se vaikuttaa jotenkin niin kumoukselliselta ja käänteentekevältä ajalta. Ja rockin nousu! Lukuvinkki varteenotettu. Monenlaista ilmiötä silloin syntyi, kuten nämä bändärit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kirjassa siteerataan pariinkin kertaan Bob Dylanin laulua aikojen muuttumisesta...

      Poista
  4. Anonyymi1.5.16

    "Todellakin tuntuu olleen erilaista menoa silloin. " et ole tainnut käydä kuuluisuuksien keikoilla paljon. Kyllä se meno joillain bändeillä on ihan juuri sitä mitä tässä kirjassakin.

    VastaaPoista