tiistai 25. maaliskuuta 2014

Dorothy L. Sayers: Have His Carcase

Kansi: Amazon.
Dorothy L. Sayersin Have His Carcase oli toinen lukemani lordi Peter Wimseystä kertova salapoliisiromaani ja sain kirjalta juuri sitä mitä halusinkin. Alun perin vuonna 1932 ilmestynyt kirja tarjoili nostalgista sotienvälisen ajan brittitunnelmaa, herkullisia henkilöhahmoja ja epäuskottavuuden rajoille sijoittuvan murhamysteerin.

Mutta mitäpä juonenkäänteiden uskottavuudesta, kun kirja kokonaisuutena oli niin mainio. Sayers viljelee kirjallisia ja kulttuurisia viittauksia, tykittää feminismiä joko rivien väleissä tai suoraan päin naamaa ja viihdyttää lukijaa koko rahan edestä.

Kas näin kirja alkaa:

The best remedy for a bruised heart is not, as so many people seem to think, repose upon a manly bosom. Much more efficacious are honest work, physical activity, and the sudden acquisition of wealth.

Strong Poison -kirjassa tavattu dekkarikirjailija Harriet Vane on vaellusretkellä lounais-Englannissa keskellä kaunista kesää, kun hän löytää rantahietikolta ruumiin. Kuollut mies osoittautuu läheisen hotellin palkatuksi tanssijaksi. Kuolema vaikuttaa itsemurhalta, mutta jotkut seikat viittaavat murhaan. Sotkua selvittää paikallisen poliisin lisäksi lordi Peter Wimsey, Harrietiin rakastunut innokas salapoliisi.

Koska Wimseyn tunteet Harrietia kohtaan roihahtivat liekkeihin jo Strong Poisonissa, odotin että romanssi olisi tässä kirjassa muuttunut jo molemminpuoleiseksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, Sayers taitaa antaa kissa-hiiri-leikin jatkua vielä jonkun aikaa. (Onko siis ihme, että menin jo hankkimaan seuraavan osan Kindleeni...) Murhamysteerin selvittely on vaivalloista, mutta elävästi kuvatut sivuhahmot tekevät pähkäilystä todella kiinnostavaa. Sayers osaa todella puhaltaa pienissäkin rooleissa esiintyvät henkilöt eloon.

Kindlellä lukemisen käteviä puolia ovat sanan sanakirjamerkityksen tarkastaminen sanaa tökkäämällä ja Wikipedia-haku. Silti Sayersin käyttämä rikas kieli jätti minut välillä pähkäilemään eri termien merkitystä. Mitä tarkoittaa vaikkapa kielikuva "All right, and your rabbit dies"? Entäpä "Ain't she the snail's ankles"? Tarkistamista vaati sekin, kun Wimsey sanoo käyneensä usein metsästämässä Quornin ja Pytchleyn kanssa tai kun hän sanoo olevansa yhtä särmä tappelija kuin Alan Breck. Erästä henkilöä kuvataan näin: "Hollow-cheeked beggar with a voice like Mother Siegel's Syrup."

Jo kirjan nimikin on monitulkintainen. Carcase on ruumis, ruho tai raato. Kirjassa keskeisessä roolissa ovat salakielellä kirjoitetut kirjeet, ja mietin että kirjan suomentaminen on varmaan siltä osin ollut hankalaa. Tekisi mieli lukea kirjan suomennos ihan vertailun vuoksi - käännös on varmasti antoisa, onhan suomentajana itse Kersti Juva. Suomennos on ilmestynyt 1990-luvulla nimellä Kas tässä teille ruumis. Hyvin valittu nimi, tosin minulle tuli lukiessa mieleen, että ilkeästi tulkiten kirjan nimen saattaisi voida tulkita viittaavan myös kirjassa esiintyvään iäkkääseen rakastajattareen. Siinä tapauksessa nimi voisi olla vaikka Pidä se haaska tai jotain vastaavaa.

Kiinnostavaa oli sekin, miten Sayers viittaa koko ajan salapoliisikirjallisuuden perinteeseen. Koska kirja on ilmestynyt 1930-luvulla, on sen kuvaama perinne vielä suhteellisen nuorta. Sherlock Holmesiin viitataan ahkerasti, samoin kioskikirjallisuuden kliseisiin käänteisiin. Harriet Vanen rooli dekkarikirjailijana tuo kirjaan itsestään tietoisen metakirjallisen ulottuvuuden. Silti kirjassa käytetään paljon keinoja, jotka sittemmin ovat muuttuneet klassisiksi tai jopa kliseisiksi. Johtolangat ovat olennaisen tärkeässä roolissa ja ihmeen paljon yksittäisistä esineistä voidaankin tulkita. Salakielinen kirjoitus tuli jo mainittua.

Kirjan loppu on kiinnostava. Wimsey ja Harriet saavat mysteerin ratkaistua, mutta he eivät jää odottelemaan, että syyllisiä rangaistaisiin, vaan he päättävät karistaa kylpyläkaupungin tomut jaloistaan ja lähtevät Lontooseen.

Kaiken kaikkiaan: vetävää viihdettä, jossa hyödynnetään rikkaasti kirjallisuutta ja kulttuuria. Ja alan olla varma että Bryan Talbotin Grandvillessä Ratzin hahmo on rottaversio Wimseystä. Myös Ratzi käyttää monokkelia ja viljelee sanaleikkejä ja koukeroista kieltä. Kysyin asiasta Twitterissä Talbotin fanisivun ylläpitäjältä, mutta vielä tätä kirjoittaessani en ole saanut vastausta:

12 kommenttia:

  1. Seuraavaksi taitaakin tulla Gaudy Night, voin jo luvata että pidät siitä :)

    Sayersia olen lukenut vain englanniksi juuri herkullisen kielen vuoksi, vaikka tosiaan löytyy idiomeja jotka eivät vain aukea tai joiden merkityksiä voi vain yrittää arvailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kyylätä ilmestymisjärjestystä ja niinpä mulla on seuraavaksi Murder Must Advertise. Tosin en tiedä meninkö sekaisin jo näissä kahdessa ensimmäisessä, ilmeisesti The Five Red Herrings olisi tullut ennen Have His Carcasea. Kummaa, lukiessa tuntui kuitenkin siltä kuin Have His Carcase olisi jatkunut suht luontevasti Strong Poisonin tapahtumien jälkeen. No, ehkä paikkailen myöhemmin...

      Poista
    2. Ahjoo, noissa kahdessa Vane ei taida esiintyä lainkaan tai korkeintaan ohimennen, tämän tarina jatkuu Gaudy Nightissa.

      Mutta Murder Must Advertise on kyllä myös hyvä.

      Poista
    3. Kamalaa, pitääkö mun odottaa sinne asti että tapaan taas Harrietin! No, hyvää kannattaa odottaa...

      Poista
  2. Kiinnostava kirjoitus. Minusta juuri dekkareissa on usein sellaisia sanaleikkejä/kielikuvia yms., jotka ovat tosi haastavia kääntää ja jotka jollakin tavalla ovat hirveän olennainen osa juonenkehittelyä ja teoksen tunnelmaa. En nyt osaa oikein tätä selittää, mutta mietin tätä juuri viimeksi dekkaria lukiessani.

    Engl.kieliset dekkarit luen aina englanniksi, koska usein suomennoksessa jotenkin huokuu se alkuperäisen ilmaisun hakeminen. En tarkoita, että suomennos olisi välttämättä mitenkään huono, vaan enemmänkin, että joillekin asioille ei vaan ole kovin toimivia ilmauksia suomeksi ilman, että jotain menetetään alkuperäisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin tykkään lukea alkukielellä silloin kun osaan. Mutta en haluaisi lukea vain englanniksi - arvostan ja rakastan äidinkieltäni niin.

      Käännöksistä, äidinkielellä lukemisesta ja englanniksi lukemisesta olen kirjoitellut pidempäänkin näissä jutuissa:

      Tässä linkit:

      Käännöskritiikkiseminaarissa Tampereella

      Miksi kannattaa lukea suomeksi kirjoitettuja kirjoja?

      Miksi kannattaa lukea englanniksi kirjoitettuja kirjoja?

      Poista
    2. Kiitos paljon linkeistä. Tutkin niitä myöhemmin.

      Poista
  3. Juoni tosiaan hipoo tässä uskottavuuden rajoja. (Lisäksi olen aina ihmetellyt, onko tosiaan välttämätöntä kuvata salakirjoituksen ratkaiseminen niin yksityiskohtaisesti.) Mutta siksipä tämä kirja vain paranee uudelleen luettuna, koska ei tarvitse enää keskittyä murhamysteeriin vaan voi vain nauttia henkilöhahmoista ja kaikista pikku yksityiskohdista.

    Suosittelen kyllä Kersti Juvan Sayers-käännöksiä: ne ovat erittäin asiantuntevia ja hyviä. Juhlailta-käännös on siitäkin erinomainen, että mukana on Juvan huomatuksia ja lukuisten sitaattien selitykset. Vanhemmissa Sayers-käännöksissä sen sijaan on usein hassuja virheitä ja myös lyhennyksiä, eli niiden kohdalla alkuperäisen lukeminen on hyvinkin perusteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä etsiä siis nuo Juvan käännökset jossain vaiheessa! Vanhimmat Wimsey-suomennokset ovat näköjään 30-luvulta, ei ihme jos ajan patina jo näkyy.

      Poista
  4. Nytpä tuli Talbotilta vastaus Twitteriin:

    "Yes, he is, partly inspired by a mixture of Lord Peter Wimsey, Bertie Wooster and Ratty from Wind in the Willows."

    VastaaPoista
  5. Anonyymi27.3.14

    Hienoa että joku muukin tykkää tästä kirjasta! Sayers on tainnut jäädä vähän Agatha Christien varjoon, mikä on sääli sillä hänen kirjansa ovat todella nautittavia.

    Sayersin kieli on tosiaan aika mutkikasta mutta ehkä myös palkitsevampaa kun siitä saa selvän. Olen itsekin joutunut pähkäilemään outojen idiomien kanssa. Omien tulkintojeni perusteella luulisin että "I hope your rabbit dies" tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "break a leg", eli toivotetaan onnea nurinperisellä ilmaisulla. "Snail's ankles" taas lienee sukua ilmaisuille "bee's knees" ja "cat's pyjamas" (joka muuten näkyi Strong Poisonissa ellen väärin muista) ja se tarkoittaa jotain hienoa tai muodikasta. "Äiti Siegelin siirappi" puolestaan viitannee siihen, että henkilöllä on (yli)makea tai "sokerinen" ääni.
    Minusta tässä kirjassa annetaan kyllä viitteitä siitä että Harrietilla on tunteita Peteriä kohtaan, hän ei vain itse vielä tunnusta niitä. Juhlaillassa on sitten tunteiden vatvomista tämänkin kirjan edestä.
    Suosittelen kyllä Murder Must Advertise -dekkaria, juoni ja ympäristön kuvaus ovat koukuttavia ja Harrietkin mainitaan lauseen verran, ei tosin nimeltä. Samoin Kersti Juvan suomennokset ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.
    T. dekkareiden lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Minustakin Harriet jo ihan selvästi lämpenee loppua kohti... :)

      Poista