lauantai 9. marraskuuta 2013

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

Kuva: WSOY.
Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet oli sen verran hurja sarjakuvaelämys, että myönnän hieman pettyneeni kun sen jälkeen tuli tieto, että Tietäväinen työstää lastenkirjaa. Mutta kun Vain pahaa unta ilmestyi ja alkoi saada hienoja arvioita, suhtauduin uuteen teokseen jo positiivisemmin. Kirjamessuilta nappasin Vain pahaa unta haaviini. Teos on tehty yhteistyössä Aino-tyttären kanssa ja se käsittelee lapsen näkemiä painajaisia. Kirjaa on luettu muun muassa Lumiomenassa ja Kirjavassa kammarissa, muita blogiarvioita löytää vaikkapa kirjan Facebook-sivulta. Vain pahaa unta on myös Finlandia Junior -ehdokkaiden kuusikossa.

Vaikka tägään teoksen sarjakuvien alle, ei Vain pahaa unta ole varsinaisesti sarjakuva. Siinä on kyllä mukana sarjakuvajaksoja. Valveillaoloajasta kerrotaan tyyliteltyjen sarjakuvakohtausten avulla. Valveilla olevat ihmiset on piirretty luonnosmaisesti, värimaailma on harmaa tai sinertävä.


Unijaksot sen sijaan ovat värikkäitä ja niissä yhdistyy monta elementtiä. Aino Tietäväisen piirtämät painajaishahmot uppoavat Ville Tietäväisen kuvitukseen ja taustalle on upotettu pätkiä unien tulkintakirjoista. Kuvia voi lukea monin tavoin - eräs porraskäytävää kuvaava aukeama sopii luettavaksi eri suunnista, kirjaa voi siis käännellä ympäri ja tarkkailla, miten kuva muuttuu kun kuvan lukusuunta muuttuu. Hienoja kuvia kannattaa tutkiskella kaikessa rauhassa, niissä on monia kerroksia.

Ainon näkemät painajaiset herättivät monia mietteitä. Muistin, millaista oli itse lapsena herätä pelottavaan painajaiseen ja miten jotkut aiheet toistuivat unesta toiseen. Unien tulkinta kiinnostaa minua ylipäätään ja yritän painaa näkemäni unet mieleeni, olen joskus pitänyt unipäiväkirjaakin. Vain pahaa unta kuvaa Ainon 3-6-vuotiaana näkemiä unia. Niistä näkee hyvin, miten universaaleja unisymbolit ovat. Tulivuoria, eläimiä, lentämistä... sellaisia aiheita, jotka eivät pikkulapsen arkielämässä mitenkään erityisesti toistu.


Liityn siis Vain pahaa unta -teoksen ihailijakerhoon. Näkymättömistä käsistä taas pitää mainita sen verran, että teoksella menee lujaa. Siitä on otettu useita painoksia ja albumin Facebook-sivulla etsittiin hiljakkoin vinkkejä arabian kielen kääntäjistä. 

6 kommenttia:

  1. Tämä kyllä kiinnostaa… juurikin Näkymättömien käsien takia. Ja tuo kannen kuva on kiehtova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Kansi on muuten todella hieno, sillä takakansi täydentää etukannen kuvan...

      Poista
  2. Hyvä postaus. Kannatan lämpimästi kaikkia sellaisia teoksia joissa autetaan lasta kasvamaan, käsitellään ihmismieltä, tavoitellaan ymmärrystä, opitaan elämään. Pahojen unien hyvä vaikutus ihmismieleen on asia jota meistä monet eivät tiedä. Luullaan tavallaan että paha uni on vain paha. Arkiterapeutti Kops - blogissani olen tuosta joskus kirjoitellutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unet on kyllä tosi kiehtova aihe! :)

      Poista
  3. Liityn myöhemmin tällä viikolla hehkuttajien joukkoon. Kyllä sen tästä taas näkee, että ihan samoja kirjoja kulutetaan. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä näkyvyytensä ansainnut! :)

      Poista