torstai 11. elokuuta 2011

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha: Fables 3. Storybook Love

Kuva: Vertigo.
Nulla dies sine legendosta bongattuihin sarjakuviin tutustuminen jatkuu. Fables on ollut Hreathemuksen suosikki. Aivopesu on selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä kun hain edellistä NDSL:n sarjakuvasuositusta The Unwrittenia kirjastosta, hyllystä osui käsiin myös Fablesia, joten osa 3 lähti (lainaustiskin kautta) mukaan.

The Unwrittenin lailla myös Fables on yhdysvaltaisen Vertigon kustantama jatkuvajuoninen sarjakuvalehti. Lehtimuodon lisäksi tarinaa julkaistaan yhteispainoksina, tässä kolmososassa ovat mukana numerot 11-18. Uusin Yhdysvalloissa ilmestynyt yhteispainos on numero 15. Ja kuten The Unwrittenin, myös tämän takakanteen on painettu suositus: "Suggested for mature readers."

Fablesin pääosassa ovat satukirjojen sivuilta tutut hahmot, jotka asuttavat keskellä New Yorkia sijaitsevaa Fabletownia. Jatkuvajuonisia sarjakuvia käsikirjoitetaan tv-sarjojen tyyliin: osien pitää palvella sekä satunnaista lukijaa että pitkää tarinalinjaa. Niinpä uutenakin lukijana oli helppo hypätä kyytiin. Satuhahmojen kotimaa oli Homelands, josta piti paeta salaperäisen The Adversaryn joukkojen tieltä. Fabletown on oma pikku maailmansa New Yorkissa: tavalliset ihmiset eli "mundyt" eivät saa tietää mitään satuhahmoista. Ihmishahmoisilla Fableseilla menee hyvin, he sulautuvat ympäristöönsä niin halutessaan, mutta eläinhahmoja varten on perustettu Farm, jonne ei-ihmiset joutuvat sulkeutumaan.


The Unwrittenin korkeakirjallista älykkyyttä ei Fablesista löytynyt, sen sijaan tämä muistuttaa jossain määrin nuoruudensuosikkiani Ryhmä-X:ää. On tämä kuitenkin vähän aikuisempaa tarinaa kuin vanhat rakkaat Ryhmä-X:ni, vaikkei uskottavuudesta tässäkään niin kauheasti piitata. Epäilin hieman satuhahmojen kiinnostavuutta, mutta aika hyvin käsikirjoittaja Willingham tuttuja satuja hyödyntää. Iso Paha Susi on Fabletownin sheriffi Bigby Wolf, Ruususella on kiusallinen taipumus nukahdella minne sattuu jos hän tökkää sormensa teräviin esineisiin ja Prince Charming toteaa ohimennen: "I'm just no damned good at the happily ever after part."


Vaikka otsikkona oli Storybook Love, niin ei tässä kauheasti rakkauden kiemuroihin upottu. Sen sijaan Fabletown näyttäytyy samanlaisena kuin kaikki muutkin suljetut yhteisöt joiden jäsenillä on liikaa joutilasta aikaa: ihmissuhteista tulee saippuaoopperaa ja valtataisteluista hovijuonitteluja. Mikäs siinä, hyvin nämä toimivat. Tarinoista moni tuntui itsenäisiltä mininovelleilta, Hreathemuksen blogista selviääkin että tämä kolmososa on muihin osiin verrattuna erityisen novellimainen.

The Unwritten löi minua puulla päähän lujaa, sitä elämystä Fables ei tämän tutustumisen perusteella ylitä. Mutta kiinnostavaa ja viihdyttävää aikuiseen makuun sopivaa sarjakuvaa tämä kyllä tuntuu olevan, taidanpa bongailla muitakin osia luettavaksi tilaisuuden tullen. Esimerkiksi kakkososa Animal Farm kuulostaa houkuttelevalta: siinä nimensä mukaisesti keskitytään tuon suljetun Farmin tapahtumiin... viittaukset George Orwelliin lienevät tarkoituksellisia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti