sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Joann Sfar: Rabbin katti 1-2

Olen vienyt jo pari lastia roskakatoslöytöjäni divariin. Sarjakuvista jätin aika ison nipun omaan hyllyyn, parille löytyi uusi omistaja ja loput kiikutin sarjakuviin erikoistuneeseen Kulkukatin poikaan. Vaihtarina otin Joann Sfarin Rabbin katin jatko-osineen.


Kulkukatin poikaa voi suositella sarjakuvahankinnoista kiinnostuneille. Erikoistuneessa liikkeessä tuotteet on luokiteltu ja hyllytetty erinomaisen selkeästi ja valikoima on laaja. Suurin osa sarjakuvista, joita olen blogissa esitellyt, tuntui löytyvän paikan hyllystä. Kuten usein on tasokkaiden erikoisliikkeiden laita, hinnat eivät ole halvimmasta päästä, mutta laadustahan kannattaa maksaa.

Muistan joskus vilkuilleeni Rabbin kattia jossakin divarissa tai kirjakaupassa, mutta jätin ostamatta, huolimatta vuolaista kehuista joita korviini oli kantautunut. Tekstauksessa käytetty kaunokirjoitus tuntui sekavalta söheröltä ja taisinpa ennakkoluuloisesti ajatella, että onhan näitä naisten tekemiä etnis-historiallisia omaelämäkerrallisia sarjakuvia jo nähty.



Onneksi olin ennakkoluuloineni väärässä, taas kerran. Minkähän takia sitä edes elättelee mitään ennakkoluuloja, kun ne lähes aina osoittautuvat turhiksi? Ensinnäkin, Joann Sfar ei ole nainen vaan mies. Tarina ei ole omaelämäkerrallinen, vaan sijoittuu 1930-luvun Algeriaan. Sukuhistoriallinen se kyllä lienee ainakin jossain määrin, tarinoissa esiintyy Sfar-nimisiä hahmoja. Ja piirrosjälki oli niin huumaavaa, tunnelmallista ja lumoavaa, että suorastaan tunsin Välimeren auringon ja mausteiden tuoksun.

Heti avaustarina, jossa kissa oppii puhumaan ja haastaa juutalaisseurakunnan rabbit teologiseen väittelyyn, teki vaikutuksen. Lopullisesti olin myyty kolmannessa tarinassa, jossa rabbi perheineen matkustaa Pariisiin. Exodus-niminen jakso oli samaan aikaan hillitöntä komediaa, oikukasta perhedraamaa, terävää historiallis-yhteiskunnallista kuvausta, teologisia pohdintoja, ennalta-arvaamatonta seikkailua ja vaikka mitä. Joann Sfar tuntuu oikein puhkuvan upeaa luomisvoimaa.


Kakkosalbumissa Maanpäällinen paratiisi kerrotaan rabbin serkun, Leijona-Malkan seikkailuista ja suunnataan halki Afrikan kohti Etiopian myyttistä juutalaisyhteisöä. Matkalla tavataan myös Tintti - Sfar kurmoottaa vanhojen Tinttien rasistista ja kolonialistista meininkiä niin railakkaasti, että kiemurtelin myötähäpeästä. Tunteet nousivat lukiessa muutenkin pintaan - itkukin tirahti liikuttavien käänteiden kohdalla. Huomattavasti useammin kuitenkin nauroin ääneen.


Tarinat polveilivat niin houkutteleviin suuntiin, etten näin ensi kerralla malttanut keskittyä upeisiin kuviin aivan niiden vaatimalla tavalla. Onneksi tämän voi lukea monen monta kertaa vielä uudestaan ja nauttia sitten ihanista kuvista vielä lisää. Sfarin kynänjälki on rennon viimeistelemättömän näköistä mutta silti osuvaa ja tarkkaa. Suomalaisista piirtäjistä Ville Ranta tuntuu olevan samaa maata.


Algerialainen elämänmeno näyttäytyi iloisena ja nautiskelevana, vaikka antisemitismiäkin löytyy ja maailmanpoliittiset käänteet iskevät uhkaavasti kipinää. Monissa jaksoissa nähdään ihania suvaitsevaisuuden ja uskontojen rinnakkaiselon hetkiä, katin rabbi-isännällä on ystäviä ja hengenheimolaisia myös muslimien ja kristittyjen joukossa. Tärkeää ja suorastaan terapeuttista luettavaa viimeaikaisten uutisointien jälkeen! Juutalaisten perhe-elämän kuvauksessa oli mukana paljon niitä elementtejä joita itse juutalaisessa kulttuurissa ihailen: suvun perinnön ja oman kulttuurin vaaliminen ja kirjallisen historian ja sivistyksen arvostus.

Joann Sfar tuntuu lähes käsittämättömän tuotteliaalta taiteilijalta. Hänen kotisivuiltaan voi tutustua tuotantoon - suosittuja teoksia ovat olleet mm. Pikku vampyyri -sarjakuvat. Oletan Pikku vampyyrien perustuvat saksalaisen Angela Sommer-Bodenburgin lastenkirjasarjaan, mutta tähän ei löytynyt netistä vahvistusta. Helmet-kirjastohausta onneksi löytyi Sfaria melko paljon eri kielillä - ranskantaitoni ei ehkä aivan tähän taivu, mutta onneksi kirjastossa on suomennosten lisäksi myös englanninnoksia. Läheskään koko tuotantoa kun ei ole suomennettu. Sfar on kunnostautunut myös ohjaamalla elokuvan Serge Gainsbourgista.

Olen innoissani - on ihana tunne kun jokin rakkaudella luotu teos iskee tällaista paatunutta kirjatoukkaakin nuijalla päähän. Mutta onpa karvasta myöntää itselleen, että olisin löytänyt tämän aarteen jo aikoja sitten, ellen olisi ollut niin ylimielisen ennakkoluuloinen.

10 kommenttia:

  1. Kirjalliset(kin) ennakkoluulot istuvat usein sangen tiukassa, olen itse huomannut ;)

    Mutta kiitos tästä vinkistä! Olen lisääntyvässä määrin nyt alkanut tarttua ihan vieraisiin sarjakuviin ja tämä vaikuttaa kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Minä panin jo toisen Sfarin albumin kirjastosta varaukseen, sen verran innostuin!

    VastaaPoista
  3. Mukava postaus.

    Sarjakuvien ongelma on siinä, että muutamat albumit ovat valtavirtaa kuten (mistä olet itsekin kirjoittanut) Asterix ja Tintti, Lucky Luke, todella hyviä sarjakuvia. Sitten on nämä lehdissä julkaistavat Masi, Harald Hirmuinen, ja mukavat Tenavat ja suomalaiset Viivi ja Wagner, Fingerpori, B Virtanen, mutta muu sarjakuva jää helposti paitsioon, eli hienoa, että nostat näin sarjakuvaa ylös, itselle nämä ovat tuki tuntemattomia.

    VastaaPoista
  4. Kiitti Jokke! Runsaasti sarjakuva-asiaa, keskustelua ja lukuvinkkejä löytää Kvaak.fi -foorumilta. Suosittelen!

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus! Olen itse lukenut Rabbin katin muutama vuosi sitten ja reaktio oli suunnilleen samaa hurmioitumisen luokkaa kuin sinulla. :) Sarjakuva tuntuu edelleen useimmille edustavan lyhyitä strippejä ja halpoja vitsejä (joilla niilläkin on luonnollisesti paikkansa), mutta monet viime vuosien sävähdyttävimmistä lukukokemuksistani ovat olleet nimenomaan sarjakuvia. Kuvan ja tekstin yhdistelmä on parhaimmillaan maailmaa järisyttävä.

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihanasti sanottu! Kieltämättä välillä vähän väsyttää törmätä aina uudestaan ikivanhoihin ja aina samoihin sarjakuvaennakkoluuloihin. Mutta ehkä netti tekee myyräntyötään sarjakuvanäkyvyyden ja lukijakunnan laajentamisen puolesta...

    VastaaPoista
  7. Mä olen lukenut Pikku vampyyri menee kouluun -sarjiksen ja kaikki Pikku vampyyri -kirjat eikä niillä sisällöllisesti ole mitään tekemistä keskenään.

    Mutta olen minäkin sitä mieltä, että kiva kun joku kirjoittaas myös sarjakuvista. :)

    VastaaPoista
  8. Tää on kyllä mielenkiintoista. Minua jäi tuo Pikku vampyyri-kuvio vaivaamaan niin paljon että yritin googlettaa lisää. Kiitos kun valaisit. Kummalta tuntuu, jos sarjakuva on samanniminen ja ilmeisesti suht saman aiheinenkin kuin kirjasarja, eikä niillä silti ole mitään tekemistä keskenään.

    Ja kiitos kiittämästä, kyllä täällä sarjakuvia jatkossakin aika ajoin vilahtaa. :)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi11.8.11

    Niissä on päähenkilönä vampyyri eikä oikein mitään muuta yhteistä ole. Kirjoissa oleellista on vampyyrilasten ystävyys ihmispojan kanssa, sarjiksessa on kaikkia outoja otuksia eikä samanlaista suoraa suhdetta ihmisiin. Kannattaa lukea kirjoista joku, niin kyllä sen eron sitten huomaa. :)

    t: Velma, joka ei jaksa kirjautua

    VastaaPoista
  10. Okei! En siis ole lukenut kumpiakaan, kirjoja enkä sarjakuvia, ihmettelin vain nimiä. No nytpä voi tutustua jompaan kumpaan tai molempiin. :)

    VastaaPoista