sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Mika Waltari: Turms, kuolematon

Turms, kuolemattoman uusintalukeminen on ollut mielessä jo pitkään, blogissakin mainintoja Turmsista on tainnut vilahdella parin vuoden ajan. Sysäys Turmsin suuntaan taisi olla Heikki Sauren kirja Matka yli ymmärryksen. Turms, kuolematonta sanotaan Waltarin kirjasta mystisimmäksi, ja kylläpä tässä mystiikkaa riittikin.

Ensimmäisestä lukukerrasta on muutama vuosi aikaa. Olen saanut hienon, etruskitaiteella kuvitetun painoksen lahjaksi äidiltäni. Muistikuvieni mukaan tämä oli Sinuhea kevyempi kirja, "seksiseikkailuja Välimerellä" -tyyliin. Tämä lukukerta oli toisenlainen kokemus. Turms on Sinuhea episodimaisempi ja henkilöhahmot ovat kärjistetympiä, mutta tarinankulku nojaa vahvasti Turmsin mystisiin kokemuksiin. Vaikka seikkailut tapahtuvat maan päällä, niillä on korkeampi tarkoitus. Maalliseen mammonaan tai valtaan Turms ei sitoudu.

Matka yli ymmärryksen -kirjassa kuvattiin ruumiista irtautumista, transsia, henkiparannusta, henkien kohtaamista ja enteitä, ja juuri näitä asioita Turms, kuolematon vilisee. Rinnakkaislukemisena minulla oli Waltari-elämäkerta Unio Mystica, jonka Turmsia koskevat jaksot luin suurella mielenkiinnolla. Aikalaiskriitikoilla oli vähän vaikeuksia suhtautua Turmsin pursuavaan mystiikkaan. Sen sijaan kirja poiki Italian parapsykologiselta seuralta kutsun: seura olisi halunnut Waltarin koehenkilöksi jälleensyntymistä käsittelevään tutkimukseen, koska seuran mielestä Waltarilla oli ilmeisiä taipumuksia jälleensyntymiseen. Waltari kuitenkin kieltäytyi kunniasta.

Mika Waltarin muistolaatta. Tunturikatu 13, Helsinki.
Päähenkilö Turmsia kuvataan kirjan aloitusluvussa etruskien pyhänä miehenä, lukumona. Välittömästi alun jälkeen siirrytään kuitenkin Turmsin nuoruuteen, ja kestää hyvin pitkään ennen kuin tarinan ympyrä kiertyy kiinni.

Tunturikatu 13:n pääovi.
Nuori Turms on joutunut salaman iskemäksi ja menettänyt muistinsa. Kreikassa hän tutustuu sotataitoiseen Dorieukseen ja nuoret miehet päätyvät meriseikkailuihin. Kapteeni, Fokaian Dionysios on ovela ja onnekas mies, ja monien vaiheiden myötä laiva päätyy Sisilian saarelle, jonne jäädäänkin pitkäksi aikaa. Täällä Turms rakastuu papitar Arsinoeen, Dorieus alkaa havitella omaa kuningaskuntaa ja kolmikkoa täydentävä lääkäri Mikon nautiskelee leppoisasti viinistä ja hyvästä ruoasta.

Arsinoe on varsin tyypillinen Waltarin naishahmo: kaunis viettelijätär, jonka rakkaus tuottaa enemmän onnettomuutta kuin mielenrauhaa. Verrattuna Sinuhen Neferneferneferiin on Arsinoe vieläkin yliampuvampi hahmo: kavala ja julkea juonittelija joka valehtelee Turmsille omaa etua tavoitellessaan ja vieläpä pettää Turmsia surutta tämän parhaiden ystävien kanssa. Parisuhdeoppaina Waltarin kirjoja on turha lukea. Onnetonta rakkautta, jaloa kärsimystä tai lihallisia viettelyitä näistä kyllä löytyy.

Muistan ihmetelleeni Arsinoen persoonallista nimeä, mutta Wikipediasta selviää, että aika yleinen mytologinen ja historiallinen nimi tämä on. Ja jos Arsinoe on kärjistetty, aika pitkälle vietyjä muidenkin keskeisten hahmojen ominaisuudet ovat. Dorieus on sotilaana lähes supersankari ja Dionysios ylittää Odysseuksenkin onnekkaana merenkävijänä. Turms taas kokee itsensä muukalaiseksi tässä maailmassa, mutta yliluonnolliset enteet ja ilmestykset johdattavat häntä vähä vähältä eteenpäin.

Mika ja Marjatta Waltarin hauta Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.
Kirjan loppupuolella päästään taas etruskien pariin. Kiehtovat, salaperäiset etruskit kuvataan sivistyneenä, mystiikkaan uskovana rauhantahtoisena kansana. Enteet etruskien tulevaisuudesta ovat Turmsin aikana jo huonot. Pohjoisessa keltit puskevat etruskeja etelään, etelässä taas pieni mutta väkivaltaa kuhiseva Rooman kaupunki uhittelee naapureilleen. Maailmanpolitiikassa valta-asemiaan mittelevät riitaisat kreikkalaiset, Persian suurkuningas ja foinikialaiset, joiden valta ulottuu kauas läntiselle Välimerelle Kartagon kaupunkivaltion ansiosta. Aikakausien välisen rajan tunne muistutti Johannes Angeloksesta.

Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkulan polku, joka vie Waltarin haudalle.
Tällaiselle historiallisia romaaneita rakastavalle lukijalle Waltarin kirja oli jälleen kerran oikea aikamatka. Aivan uskomattoman taustatyön Waltari on tätäkin kirjaa varten tehnyt. Kuohuva maailmanpolitiikka ja Välimeren keinuvat aallot auringonlaskun viininpunassa tuntuvat yhtä eläviltä. Waltarille leimallinen elämän kauneus huokuu kirjasta. Tuttuun tapaan myös viitteitä Raamatun teksteihin ja tapahtumiin löytyy.

Tosin tässä painoksessa oli oudon monta painovirhettä ja lisäksi tekstistä tuli tunne, että kaikilta osin teksti ei ollut yhtä viimeisteltyä kuin vaikka Sinuhessa. Waltarin polveileva ja runsas tyyli johtaa helposti pieneen sekavuuteen, mikäli lauserakenne tai sanajärjestys yhtään lipsuu. Kirjan upea kuvitus kuitenkin täydensi lukukokemusta hienosti. Valokuvissa on etruskien hautamaalauksia ja patsaita. Kiehtovaa. Kuvatoimituksessa mukana ollut Jorma Kaimio on ollut mukana myös kirjoittamassa Etruskit-tietokirjaa, josta tosin taitaa olla painos loppu, kirjastoista löytynee. Amazonista etruskiaiheista kirjallisuutta löytyy runsaasti, vaikkapa Etruscan Life and Afterlife -niminen teos.

Waltarin suurista historiallisista romaaneista minulla on lukematta vielä kolme: Mikael Karvajalka, Mikael Hakim ja Valtakunnan salaisuus. Kunhan sopiva hetki tulee, uppoudun niihin.

Verrattuna edelliseen lukemaani kirjaan eli Kissatyttöön, voi taas vain todeta että sivumäärällä ja kirjan nopealukuisuudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Näennäisestä paksuudestaan huolimatta Kissatytön ahmaisi yhdessä illassa. Turms, kuolematon taas pakotti minut lukemaan hitaasti ja keskittyen. Eiköhän tänä vuonna tulee lisääkin tiiliskiviä luettua, vaikka se sitten välillä tarkoittaisi vähän hitaampaa bloggaustahtia. Pitkien kirjojen hyvä puoli on, että yhden kirjan maailmaan pääsee upottautumaan intensiivisemmin, kun lukeminen kestää kauan ja ehtii lukemisen välillä pohtia ja kypsytellä lukemaansa.

18 kommenttia:

  1. Olen lukenut Waltaria hävettävähän vähän. Etenkin kun olen kuitenkin historiallisten romaanien ystävä. Pitäisi ryhdistäytyä taas asian suhteen!

    VastaaPoista
  2. Anna mennä vaan! Lupaan ettei tarvitse turhautua samalla lailla kuin niiden uutuuskäännöshittien kanssa...

    VastaaPoista
  3. Kaarina3.4.11

    Luin hiljakkoin Waltarin Kaarina Maununtyttären vuodelta 1942, koska tuon kaimani kiehtova tarina ryysyistä rikkauksiin on aina kiinnostanut ja kirja osui silmiini WSOY:n kirjakaupassa. Näin sattumanvaraisesti lukemistoni nykyään valikoituu, vaikka järjettömän suuressa kotikirjastossamme on lukemattomia lukemattomia kirjoja.

    Olen lukenut historiallista Waltaria vähän Sinuhea lukuunottamatta, mutta toivon, etteivät muut historialliset romaanit ole näin huonoja. Vaikka kaikkein huonointa kirjassa oli ilmeisesti sen nimi, joka ei vastannut sisältöä. Kirjassa kerrottiin paljon enemmän Eerikin hullusta mielestä ja sotaretkistä kuin Kaarinasta, ja se loppuu aikuistuneen Kaarinan (minusta) mielenkiintoisimpaan vaiheeseen Liuksialan kartanon emäntänä.

    Olisi pitänyt lukea kirjan takakansi huolellisemmin, siihen saakka kirjan sanottiinkin Kaarinan vaiheita seurailevan. Waltarin kieli oli ilman muuta nautittavaa, pitäisi lopettaa käännöskirjallisuuden lukeminen tykkänään. Joko kotimaista tai alkuperäiskielellä, jos kykenee. Ellei ole kyse huomattavan ansioituneesta suomennoksesta.

    VastaaPoista
  4. Kaarina3.4.11

    Kiitos noista Waltarin kotitalon ja hautojen kuvista. Hietaniemen hautausmaa on ihana!

    VastaaPoista
  5. Mä en ole tainnut lukea Kaarina Maununtytärtä, mutta jonkun saman ajan kirjan Waltarilta kyllä, oisko ollut Tanssi yli hautojen. Kepoisempaa kamaa se kuitenkin oli kuin tämä suurten historiallisten romaanien sarja. Kuten kaikilla kirjailijoilla, joiden tuotanto on hyvin laaja, myös Waltarilla mahtuu tuotantoon laadunvaihteluita.

    Mä olen vähän huomaamattani ajautunut samaan valintaperusteeseen: kirjat alkukielellä. Vuosilaskelmieni mukaan tosin luen noin puolet kotimaista ja noin puolet ulkomaista kirjallisuutta. Englanniksi pystyn lukemaan melko vaativiakin kirjoja, muissa kielissä olisi vielä petraamisen varaa...

    VastaaPoista
  6. Kiitos perusteellisesta ja houkuttelevasta jutusta :-) Nyt tiedän mikä Waltari seuraavaksi kun tulee sellainen klassikko-olo. Huomaan etten muista tätä kirjaa oikeastaan ollenkaan, ja olen sen aivan taatusti lukioikäisenä lukenut; divarista hankittu kappale löytyy hyllystä vieläkin. (Taisin yhdessä vaiheessa lukea osapuilleen kaikki historialliset Waltarin tiiliskivet peräkanaa - ilmeisesti vain Sinuhe ja Ihmiskunnan viholliset jättivät kerralla pysyvämmän muistijäljen.)

    VastaaPoista
  7. Minullekin tuli kutkuttava pakko lukea äitini lempiwaltari! Kiito hienosta kirjaesittelystä...

    VastaaPoista
  8. Kiitos Booksy ja Elma Ilona! :)

    VastaaPoista
  9. Ihana, kun olet ottanut kuvia Waltari-matkaltasi. :)

    VastaaPoista
  10. Molemmat kohteet ovat kävelymatkan päässä, joten oli helppo käydä räpsimässä...

    VastaaPoista
  11. Hei Salla

    Minäkin vielä kommentoin nyt, kun nettiyhteydet jotenkin toimivat muuton jälkeen. Luin Waltarin historiallisia romaaneja ja muuta tuotantoa murrosikäisenä, mutta en muista niistä oikein mitään ja mitä kirjoja luin. Suuri illusioni, Appelsiinin siemen ja Vieras mies tuli taloon-novellista on jotain hämäriä mielikuvia. Haluaisinkin palata uudestaan Waltariin ja lukea uudelleen aikuisen silmin hänen tuotantoaan. Tuon Kaarina Maununtyttären hiljattain minäkin ostin divarista.

    Perusteellinen postaus ja hienot valokuvat! :)

    VastaaPoista
  12. Minä olen joskus kauan sitten aloittanut Appelsiininsiemenen, mutta se jäi kesken aika alussa. Ehkä pitäisi kokeilla uudestaan. Muistaakseni se sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin kuten moni muukin Waltarin kirja, kiehtova miljöö olisi ainakin.

    VastaaPoista
  13. Olen lukenut kaikki Waltarin teokset ja pidän häntä maailman parhaana kirjailijana. Turms kuolematon on minusta Waltarin paras työ, tokana tulee Sinuhe egyptiläinen. Sinuhen luin uudestaan viime suvena.

    Minäkin olen historiallisten kirjojen suuri intoilija.

    Vähän Turmsia kevyempää: Kokeile Geraldine Brooksin Kirjan kansa.

    Minua vievät kirjat, joissa on historiaa, mystiikkaa, seikkailua ja tietysti vähän myös romantiikkaa.

    VastaaPoista
  14. Waltari on kyllä ihana! Vaikka olihan hänellä niin valtavan laaja tuotanto, että myös laadunvaihteluja mahtuu mukaan. Mutta parhaimpansa ovat upeita, mieleenpainuvia kirjoja

    Kirjan kansa on tullut eri yhteyksissä vastaan. Pietäänpä mielessä!

    VastaaPoista
  15. Itselläkin on nyt menossa Turms :) Sinuhen olen aiemmin Waltarilta lukenut vuosia sitten ja pakko myöntää että Turmsissa ja Sinuhessa on melkeinpä häiritsevän paljon samaa minun mielestä.

    Mutta kiehtova kirja kuitenkin. Aika hidasta on ollut luku minullakin ja paljon olen käyttänyt aikaa karttojen ja paikkakuntien yms. selailemiseen netistä. Waltarin taustatyö ja asiantuntemus on kyllä huikaisevaa.

    VastaaPoista
  16. Mä luin Sinuhen eka kerran aika nuorena, ja muistan kokeilleeni joku aika sen jälkeen Turmsia, mutta jätin sen kesken melkein alkuun kun se minustakin tuntui liian samanlaiselta Sinuhen kanssa. Mutta nyt kun on nautinnolla lukenut näitä Waltarin historiallisia romaaneja, niin ei se enää häiritse että niissä kaikissa tuntuu olevan yksinäisyyttä poteva mies, joka vaeltaa maailmalla ja kohtaa kohtalokkaita viettelijättäriä. :) Mutta kieltämättä Johannes Angeloksen viehätysvoima perustui osittain siihen, että sen aikajänne oli lyhyempi, eli vaikka Johanneskin poti yksinäisyyttä ja rakastui kohtalokkaasti, draaman kaari oli lyhyempi ja kirja tuntui sillä lailla hieman erilaiselta.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi23.8.12

    Turmsin olen lukenut useampaan kertaan (3-4?), ja jossain vaiheessa kun elämässä oli vaikeaa, pulpahti ajatus jostain syvältä, että miehen elämä on kuin Turmsin elämä; kovia koettelemuksia täynnä, seassa muutama onnen heti. Silloin voimia antoi ajatus, että kenties itselläkin edessä päin odottaa seesteinen rauhan aika...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossapa juuri on sitä lukemisen voimaa! Tuo kokemus lienee yksi perimmäisiä syitä, miksi lukeminen on tärkeää: muistaa huonolla hetkellä, että "on ne muutkin olleet pahoissa paikoissa ja selvinneet".

      Poista